Suklaamuseo - suussasulava museokierros

Totta se on: Barcelonasta löytyy niinkin herkullinen museo kuin suklaamuseo! 
Museu de la Xocolata on pieni mutta mielestäni ihana vierailukohde. Museo on konditoriaoppilaitoksen yhteydessä, ja esillä olevat taidonnäytteet vastaavat juuri sitä mitä tällaiseltä paikalta voisi olettaakin: isoja suklaaveistoksia, herkullisia pienen pieniä yksityiskohtia sekä hauskoja teosaiheita. Kierros alkaa pienellä suklaan löytö- ja käyttöhistorialla, jota koristavat myös erilaiset kuvat suklaan alkuajoilta ja tuotejulisteet vuosien takaa. Historiaosuuden jälkeen päästään sitten kuitenkin asiaan: suklaaveistoksiin, joiden teemat vaihtelevat tunnetuista piirroshahmoista jalkapalloiluun. Joukossa on myös paljon Barcelonan tunnettuja nähtävyyksiä tai muita kaupungille ominaisia tunnuksia. Esimerkkinä vaikkapa nämä suloiset, joka kadunkulmasta löytyvät roskikset!
Museon koluamiseen ei mene kovin paljoa aikaa, mutta tästä syystä se on mainio paikka myös lapsille sekä myös aikuisille leppoisana päivänä, jolloin ei halua päätään vaivata liian monimutkaisella taiteella tai ajatustavaativilla historiikeilla. Omasta mielestäni paikka on hieman ylihinnoiteltu kokoonsa nähden (5 euroa), mutta kerrankos sitä suklaata tuijottelemassa tulee käytyä. Lisäksi mukavana yllärinä oli tietenkin se, että pääsylippu on itse asiassa sekin pieni suklaalevy! Mielihaluilta ei voi nimittäin välttyä tässä museossa...
Kierroksen jälkeen voi suurimmat herkkusuut jäädä vielä nautiskelemaan suklaisia suupaloja kahvilan puolelle, mutta kahvilaan voi myös suunnata ilman museosisäänpääsyäkin. 
Suklaamuseo on auki Ma-La 10.00-19.00 ja Su & pyhinä 10.00-15.00
Sisäänpääsy: 5 e/henkilö (alle 7-vuotiaat ilmaiseksi)
Tarkista ajantaiset tiedot täältä.

Tunnisteet: ,