Festa Major de Gracia: naapuruston katujuhla

Me käytiin tosiaan vilkasemassa elokuun puolessa välissä ne "Gracia hipat", eli siis Festa Major de Gracia. Katujuhla oli kyllä näyttävä, sillä monille alueen kapeille kaduille oli pystytetty toinen toistaan mielikuvituksellisempia koristeita, joka kadun kulmaan oli nostettu väliaikaisia baareja pystyyn, ja harva se aukiolla esiintyi joku bändi. Ja tämä kaikki hulinahan tietty innoitti suuren määrän poppoota tämän kaupunginosan sydämeen kyseisen viikon aikana. Itse päädyimme juhliin lauantai-iltana, ja taisipa aika monella muullakin olla sama mielessään, sillä metroasemalle pölähti tällainen kasa ihmisiä iltayhdentoista kieppeillä.
Kävimme katsomassa muutamien katujen koristukset, joiden hienoudesta ihan kilpailtiin tuon viikon aikana, sillä parhaimmille oli luvassa ainakin kunniaa ja mainetta saadessaan voittajamerkinnän katukyltin seuraksi. Katujen koristeet seurasivat aina jotakin teemaa merirosvoaiheista avaruusjuttuihin ja yläpuolella roikkuviin ruokiin. Huomasi kyllä, että alueella asuu taiteellista väkeä, ei ihan nimittäin kaikkialla tällaisiä hökötyksiä väkerrellä naapurustokokouksissa...
Pysähdyttiin aina välillä seuraamaan ulkoilmakonsertteja, ja iloista ihmismassaa, jonka seasta pystyi löytämään niin nuoria kuin vanhempiakin henkilöitä sulassa sovussa juhlimassa kesäistä iltaa. Saattaapa täällä lapsiperheetkin vielä tuohon aikaan etenkin kesällä kukkua, sillä salaperäiset kadut, lapsenomaiset hahmot ja satumaiset asetelmat kiinnostavat varmasti pienimpiäkin. Toisaalta Gracialla, kuten muissakin Festa Majoreissa, on aina päiväsaikaan varsinaista kokoperheen ohjelmaa peleineen ja leikkeineen, workshopeileen ja esityksineen. Kadut eivät tosiaan siis nuku lähes lainkaan näiden juhlaviikkojen aikana, enkä ihmettelekään yhtään, jos naapurustossa asuvat haluavat lähteä juhlien ajaksi muualle. Toinen vaihtoehto on tietenkin osallistua itse näihin pippaloihin, ja nauttia kun niin koko naapurusto kuin muukin kaupunki herättää kadut aivan uudella tavalla henkiin.

Tunnisteet: , , ,